Etusivu

maanantai 9. tammikuuta 2023

Trichoglottis triflora

Tämä miniatyyriorkidea, jolla on todella pieni kukka, kukkii jo toisen kerran tänä vuonna orkidealasikossani. Minulla on tätä lajia toinenkin, joka on vielä ihan pieni kasvi, mutta siihenkin on tulossa monta pientä kukkaa. Näin pieni kukka on todella vaikea kuvattava ja laitoin siksi vielä kuvaan nuppineulan että kukan pieni koko kävisi esille.


 

torstai 17. marraskuuta 2022

Phalaenopsis Anna-Larati Soekardi

Orkidealasikossani kukkii tämä kaunis ja pienikokoinen Phalaenopsis. Se kasvaa puunrungolla paljasjuurisena ja on kiinnittynyt siihen lujasti juurillaan. Orkidea viihtyy siinä hienosti.
Hankin tämän orkidean 7 vuotta sitten. Tällä hetkellä se kasvattaa myös toista kukkavanaa, joten kukinta-aikaa on luvassa pitkään.




torstai 10. marraskuuta 2022

Restrepia elegans

Restrepia elegans on pienikokoinen orkidea, jonka kukka on todella elegantti, nimensä veroinen. Kaunis kasvi kaikkiaan. Tämä on minulla lasikossa (terrassa).



 

Haraella retrocalla

Tämä pieni orkidea viihtyy paremmin ruukussa kun palikalla. Kuitenkin kosteassa, lasikossa.



tiistai 8. marraskuuta 2022

Leptotes unicolor

Olen sisustanut orkidelasikkoani ja tein siihen lasten iloksi katseltavaa.
Laitoin lasikon taustaseinään laminoidun kuvan, jossa on 'Ulla Silkens' tikankontteja.
Otin kuvan kesällä kun tämä tikankontti kukki puutarhamme miniorkideasuossa.

Kuvaan sattui onneksi mös yksi lasikon pienistä orkideoista. Se on 'Leptotes unicolor', pienessä saviruukussa kuvassa oikealla 😊



Dendrobium Hibikii

Dendrobium Hibikii kukkii minulla nyt  nätisti. Luulin tämän orkidean vaativan talvilevon, mutta tämä viihtyykin huoneenlämmössä, kuten perhosorkideatkin.
 



torstai 13. lokakuuta 2022

Macodes petola

Mecodes petola viihtyy orkidealasikossani. Tämä orkidea on ollut minulla reilun vuoden ja se on kasvanut lasikon kosteudessa paljon uusia versoja. Ilokseni se alkoi myös kukkia.