keskiviikko 29. lokakuuta 2014
Orchidee Huset, uudet orkideani
Vähän petyin Orchide Husetista tilaamiini orkideoihin. Olivat hintaansa nähden pienoinen pettymys. Barkerian lindleyanan kukkavanan pää (olisko ollut tulossa nuppuja) on kuivunut. Puutarhan sivuilla mainostettiin orkidean olevan 'runsaalla nupulla tai kukalla'. Toivottavasti tuo kukkavana ei kuivu ihan kokonaan. Kuvassa orkideat siivotuissa kasvualustoissaan ja
orkideojen mukana tulleissa läpinäkyvissä ruukuissaan. HUOM!
Mittasuhteet eivät käy tässä hyvin esille - esim. kahden edessä olevan
kukan ruukku on halkaisijaltaan 6 cm, joten itse orkideat ovat tosi
pienokaisia! (klikkaa kuvaa niin voit nähdä sen suurempana)
lauantai 25. lokakuuta 2014
Rossioglossum grande
Rossioglossum grandeni on ollut minulla reilun vuoden ajan. Se sai viime kesänä ulkohoitojakson ja kasvatti kaksi uutta versoa. Kukkimaan se ei ole kuitenkaan vielä yltynyt. Moni orkidea, monilla kasvattajillaan antaa usein odottaa kukintaansa - joten, pitänee minunkin vaan malttaa mieleni sitä vaihetta odotellessani, onhan orkideani kumminkin näin komeassa kunnossa muilta osin :)
Dendrobium oligophyllum
Dendrobium oligophyllum (minikokoinen orkidea) on viihtynyt lasikossa. Siinä on kaksi kukkaa, toinen auki ja toinen vielä nuppuvaiheessa.
maanantai 29. syyskuuta 2014
Phalaenopsis minejä, IKEAsta
Ostin IKEAsta samalla kertaa myös neljä pientä ja tosi hyväkuntoista minikokoista phalaenopsista. Yhden olin ostanut jo vähän aiemmin siellä käydessäni. Orkideat olivat kaikki niin nättejä, että ostin sitten kaikkia värejä yksintein. Sijoitin pienet orkideat salin orkidearyhmään sinne tänne, vähän väriloistoa tuomaan tällä hetkellä enimmäkseen vihreään kukkaryhmään!
Cymbidium, löytö IKEAsta
Tein tässä muutama päivä takaperin orkidealöydön Kuopion IKEAsta. Kannattaa näköjään katsastaa aina orkideanurkkaukset marketeista jne., sillä ei aina niin virkeistä kukkarykelmistä saattaa tehdä löytöjä, kuten minullekin kävi.
Löysin todella kauniin kuvan Cymbidium yksilön, jo vähän nuutuneiden perhoskämmeköiden ja miltassien joukosta. Tarjolla oli kaikkiaan kolme ao. cymbidiumia ja kaksi niistä olivat jo tosi huonossa kunnossa. Kaikkien orkideojen keskeltä löysin suureksi yllätyksekseni kuvan aivan ihanan orkidean - joka on kahdella kukkavanalla, suurin tervein kukin ja lehdyköin. Tyvellään sillä on kaksi uutta versoa tai kukkavanaa (ainakin toisen arvelen olevan kukkavanan). Cymbidiumin lähti mukaani 9,99€:n hintaan :)
Löysin todella kauniin kuvan Cymbidium yksilön, jo vähän nuutuneiden perhoskämmeköiden ja miltassien joukosta. Tarjolla oli kaikkiaan kolme ao. cymbidiumia ja kaksi niistä olivat jo tosi huonossa kunnossa. Kaikkien orkideojen keskeltä löysin suureksi yllätyksekseni kuvan aivan ihanan orkidean - joka on kahdella kukkavanalla, suurin tervein kukin ja lehdyköin. Tyvellään sillä on kaksi uutta versoa tai kukkavanaa (ainakin toisen arvelen olevan kukkavanan). Cymbidiumin lähti mukaani 9,99€:n hintaan :)
Hollannin ja O&M:n orkideat
Kuopiolaisessa 'orkideojen yhteistilauksessa' Hollannista, tuli minulle 6 pienikokoista uutta orkideaa. Kukat olivat kaikki hyväkuntoisia, vaikka yksi ihan 'pienokainen' oli kokonsa puolesta tosi yllättävän pieni - Paphiopedilum
Michael Koopowitz. Muita tilaamiani orkidoja olivat Cattleya
Tim Treasure x Potinara Chatoyant, Slc.Sweet
Pink Baby, Doritaenopsis
Anna-Larati Soekardi, Masdevallia
veitchiana sekä pieni Vanda
cristata.
Lisäksi muutaman päivän päästä tästä kukkalähetyksestä, saapuivat vielä O&M:ltä tilaamani orkideat: Capanemia uliginosa, Ceratocentron fesselii, Chilosista sweelimii ja Goelogyne ochracea major.
Tässä kaikki 10 uutta orkideaani
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)








