Etusivu

keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Coelogyne ovalis (syn fuliginosa)

Tämä orkidea tuli minulle kesällä Currlinilta. Siinä oli jo tullessaan kolme lupaavaa kukkavanaa alulla, mutta kukkavanat eivät paljoa siitä kesän aikana muuttuneet. Välillä se oli parvekkeen muovisessa kasvikaapissa vallan unohduksissakin mutta eipä se siitä suuttunut. Sisähoitoon päästyään se alkoi kumminkin kehitellä nopsaan noita kukkavanojaan ja lisäksi vielä neljättäkin. Tänään siinä oli puhjennut esimmäinen upea hennonkeltainen kukka. Tämä orkidea on reheväkasvuinen ja tervejuurinen ja sen kukka on milestäni todella kaunis.





Orkideat ja kaktukset siirretty sisähoitoon

Jo muuttivat orkideat ja kaktukset sisähoitoon, sillä ulkoilmat alkavat olla aika lailla arveluttavat. Joka toinen päivä ilmat päättävät lämmetä ja joka toinen kylmetä. Yölämpötilatkin vaeltelevat sinne sun tänne. Kukat ovat nyt sisällä joten jo loppui vahtiminen. Orkideat valtaavat kotiamme joka syksy yhä enemmän ja enemmän. Alkuun niitä oli vain yhdessä huoneessa vaan nyt niitä on jo tuvassa ja kolmessa muussa huoneessa.  Taas kerran päätin, että nyt alan keskittyä näihin mitä jo olen tullut hankkineeksi ja uudet hankinnat saisivat jäädä, ainakin toistaiseksi. Näin olen kukkani nyt asetellut asustamaan kotiimme tulevaksi pimeäksi kasvukaudeksi.










perjantai 18. syyskuuta 2015

Orkideoille uusi hyllykkö

Mieheni teki sitten taas uuden hyllykön orkideoilleni. Hyllykössä on ritilähyllyt, jotta kahdessa tasossa olevat kasvivalot pääsisivät laskeutumaan niiden alla oleville pienikokoisille orkideoille. Hyllykön takaseinässä ja laipiossa on läpinäkyvä muovi suojaamassa seinätapettia, jos joskus tulen sumutelleeksi pienesti hyllykön kukkia. Hyllykössä olevat kukat joutuvat tyytymään tulevan pitkän pimeän vuodenajan keinovaloihin (= kasvivalot).

Tässä hyllykössä on reilut nyt 40 orkideaa


Lepanthes telipogoniflora, kukka auki

Nyt kukka aukesi, on tämä niin liikuttavan pieni kukka :) Ihme suoritus noin hennolle ja pienelle kasville - saada aikaan tämmönen upea kukka :)
Kuva: muotoilija Riikka Heiskanen


torstai 10. syyskuuta 2015

Lepanthes telipogoniflora

Miniatyyriorkidea Lepanthes telipogoniflora ('vesiheinäksi' vieraiden nimittelemä) kehittelee suureksi ilokseni kukkanuppuja kahteen kukkavanaan. Tosi pitkään kehittelee kukkiaan, mutta pitää vaan malttaa odotella. Kaunista tulee :)

Oncidium, keltakukkainen

Tämä Oncidium on kehitellyt jo jonkin aikaa runsaita kukkanuppujaan. Tämän kasvulaustana on pelkästään kookosjouhi ja se sopii tälle orkidealle erittäin hyvin. Kookosjouhi ei pidätä kosteutta kovin pitkään,joten kastelusta täytyy muistaa huolehtia (= upotuskastella ja sumutella juuria, tarpeen mukaan).
 Oncidium nupulla

Oncidium n. 90 kukkaansa aukaisseena (kukavanat päällekkäin)

Yksittäinen kukka
Oncidiumin kasvualusta, kookosjouhi

O&M Orchideen uudet tulokkaat

Tilasin taas O&M orchideelta Saksasta orkideoja ja sain tosi kauniit ja terveet kasvit. Aina vähän jännittää mitä paketista kuoriutuukaan, mutta tästä puutarhasta ostettujen kanssa ei ole ollut muistini mukaan ja ongelmia aiemminknaa. Vaihdoin kaikki kuitenkin, tapani mukaisesti, heti uusiin ruukkuihin ja kasvualustoihin (kookoskuitu). Kaikkien uusien tulokkaiden juuret ja lehdistö olivat terveet. Kukkavanat löytyvät kahdessa orkideassa ja uusia kasvuja niissä kaikissa. Tilasin: Cattleya Lc. Chian-Tzy 'Mars' (jaoin kahteen osaan), - x leeana (C. loddigesii x L. pumila), Coelogyne cristata, - nitida ja Cattleya (rex iricolor) x rex orkideat.