Etusivu

keskiviikko 7. syyskuuta 2016

Aerangis biloba

Tämä pienikokoinen Aerangis biloba orkidea on ollut minulla jo noin kolme vuotta kukkimatta ja olin jo melkein toivoni sen kukkimisen suhteen lopettanut. Jokin aika sitten se alkoi kumminkin kasvatella suureksi ilokseni kukkavanaa, tehden siihen suorastaan ennätysmäärän kukkia. Kaikkiaan yhdeksän kaunista, ja itse kasviin nähden suurta kukkaa, se kaikkiaan kehitteli.


Tämä orkidea asustaa lasikossa, noin 80 - 90  %:n ilmankosteudessa. Orkidean kasvualusta on kookosjouhta. Sumuttelen sen samalla kun muutkin lasikon orkideat ja vain harvoin se on oheisen kuvan mukaisessa upotuskastelussa.


Lasikossa on lämpömatto, jonka päälle olen sijoittanut suuren metallisen laakean astian. Lämpömatto lämmittää päiväaikaan astiassa olevan veden ja pieni tietokonetuuletin levittää lämmenneen kostean ilman alhaalta ylöspäin lasikkoon. Ajastimilla saan lasikkoon järjestetyksi päivisin lämpimän ja kostean ilmaston ja yöt riittävän viileiksi.


Cattleya Slc. Barefoot Mailman 'Rainbow'

Cattleya Slc. Barefoot Mailman 'Rainbow' tuli minulle samoin Saksasta O&M orchideelta heinäkuussa. Asusti myös parvekkeen muovisessa kasvikaapissa ja on kukkinut jo reilun viikon siellä. Siirsin tämänkin orkidean tuvan ikkunan ääreen, sillä siten pääsen nauttimaan sen kukista sen pienen hetken kun se jaksaa kukkia. Kukat ovat ainakin vielä tällä hetkellä hyväkuntoiset.


Cattleya Hwa Yuan Bay 'Sunset Red'

Tämä todella kauniskukkainen Cattleya Hwa Yuan Bay 'Sunset Red' tuli minulle heinäkuussa O&M orchideelta Saksasta, ja siinä oli silloin jo pieni kukkavana tulollaan. Orkidea vietti reilun kuukauden parvekkeella muovisessa kasvikaapissa viihtyen siellä sen verran mukavasti, että saattoi kukkimisaikeensa loppuun, kukkien nyt todella kauniilla kukalla. 



Siirsin orkidean nyt sisälle ja sijoitin tuvan ikkunan ääreen jotta voisin nähdä sen kukan niin kauan kun kunkintaa riittää. Orkidea on saanut kukkavanan kehittymisen aikana vain suihkuttelua lehdilleen silloin tällöin, ei muuta kastelua eikä lainkaan ravinnetta. Sen kasvualusta on puutarhan jäljiltä ja vaihdan sen vasta myöhemmin kun sen tarve tulee eteen.

lauantai 6. elokuuta 2016

Dendrobium tertragonum, molemmat kukat auki

Tänään avasi toisen kukkansakin tämä kaunokainen. Todella ylväät ja näyttävät kukat pienikokoisessa orkideassa. Piti laittaa vielä tästäkin kuva tähän, on sen verran 'harvinaista herkkua' tämän orkidean kukinta :)

perjantai 5. elokuuta 2016

Dendrobium tetragonum

Tämä pari vuotta sitten Ruotsista tilaamani pienikokoinen orkidea 'Dendrobium tetragonum' kukkii minulla nyt ensimmäistä kertaa. Minulle tullessa se oli tosi heiveröisessä kunnossa ja epäilin suuresti sen pärjäävän, mutta pikku hiljaa se on voimistunut ja yllätti minut nyt iloisesti upealla kukinnallaan.


Tämän orkideankasvualusta on kookoskuitua ja se on istutettu pienikokoiseen läpinäkyvään muoviruukkuun. Kesän orkidea viettää parvekkeella muovisessa kasvikaapissa ja saa mietoa orkidealannoitetta noin parin viikon välein. Kaapin ilmasto on kostea, josta syystä kastelen siellä asustavia orkideoja vain tarpeen mukaan, en säännöllisin väliajoin. Tämä orkidea viettää pimeimmän vuodenajan norm. huoneenlämmössä (lokakuu - helmikuu) melkeinpä pelkissä keinovaloissa (LED/värilliset valot). Kastelen orkideaa tuona aikana erittäin harvoin ja lisäksi suhkuttelen sen lehtiä silloin tällöin. Tämä nyt vallalla oleva kukinta tuli minulle täytenä yllätyksenä. Tapasin orkidean kasvikaapissa jo suurilla nupuilla mennessäni tutkiskelemaan joko on orkideoitten kastelun tai sumuttelun aika :)  Yritin kuvata orkidean tähän parhaan taitoni mukaan, sillä olen tästä kukinnata todella 'otettu'. En ole tavannut tätä orkideaa aiemmin missään yhteydessä ja minullakin se on vain siksi, että kerään enimmäkseen miniatyyri- ja erikoisorkideoja.


lauantai 16. heinäkuuta 2016

Dendrobium oligophyllum, pienikokoinen orkidea

Tämä pienikokoinen orkidea 'Dendrobium oligophyllum' kukkii vähintään kerran vuoteen tai useamminkin, jos se vaan jaksaa kasvattaa uusia versoja joihin kukkia. Näin tämä orkidea toimii ainakin minulla. Orkidea elelee lasikossa. Laitoin oheiseen kuvaan nuppineulan kuvaamaan kasvin kokoa, joka tieto on muutoin kuvista usein vaikea hahmottaa. Pieni kasvi, mutta suuri ja kaunis on kukkansa joka on todella puhtaanvalkoinen.




tiistai 5. heinäkuuta 2016

Maariankämmekkä (Dactylorhiza maculata)

Maariankämmeköitä nousikin sitten ihan muutamasta kohden puutarhamme orkideoitten minisuossa. Kauniita ovat kaikki ja olen näkeväni näissä suomme Maariankämmeköissä kahta erilaista kuviointia, lie kumminkin molemmat 'Dactylorhiza maculataa'.