sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Epiweb-alustaa lasikossa


Laitoin lasikkoni pienille orkideoille epiweb-kasvualustaa. Äskettäin Röllkeltä tilaamani epiweb-oksanpätkät liitin toisiinsa puutikuilla ja siimalla. Istutin puunoksille viiltämiini kolohin ihan ensialkuun orkideat, ja vasta myöhemmin kokeilen kasvattaa sen pintaan sammalta.

Tämän pienen uudistuksen myötä vaihdoin myös lasikon kosteuttamistapaa, joka oli aiemmin sen pohjalle sijoitettu akvaario. Arvelen sammalen vaativan kuitenkin toisenlaista kosteusjärjestelmää, ja niinpä hankin sinne pienikokoisen ja edullisen ultaääni-ilmankostuttimen. Maisemoin/piilotin ilmankostuttimen lasikkoon laminoiduilla salin tapettipaloilla. Samaan laminoituun 'koteloon' sijoitin myös lasikon pienen tuulettimen. Tuuletin on ihan ilmankostuttimen vieressä, ja sen tuuletussuunta on ylöspäin!

Kuvassa lasikon vasemman puolen maisemoidussa kotelossa on ilmankosteutus juuri toiminnasssa. Ilmankostutin ja tuuletin toimivat ajastetusti aina yhtä aikaa, useaan kertaan vuorokaudessa ja noin viisi minuuttia kerrallaan. Näin kosteutus- ja tuuletustoimintoa rytmittäen, estän valuvan veden muodostumisen sen sisäpintaan. Lasikon kosteuden pyrin pitämään 70 - 90%:n välillä!
 

Videopätkä lasikkoni ilmankosteutuksesta :)

Tässä kuva lasikon epiweb-puunrungosta ja sille istutetuista pienistä orkideoista.

Kuva myös lasikon uudistuneesta 'satumaasta', joka sai uudistuksessa nurmialustan.
Lasikon satumaan alla on lämpömatto, ja se on toiminnassa päivittäin klo 7.30 - 19. välillä.

Lisäksi kuva vielä raitalehtisestä vaniljasta, se on menneen kesän hankintani Currlinilta.
Vanilja on suorastaan riehaantunut kasvamaan amppelissa, salin pohjoisikkunalla. Käytän sen suihkussa parin viikon välein ja muutoin kastelen miedolla lannoitevedellä, noin kerran viikossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti