Etusivu

tiistai 5. tammikuuta 2016

Hyvää uutta vuotta

Kun kiertelin tänään kotosalla katsastamassa orkideani, niin arvelin vuoden alkavan niiden kannalta katsottuna ihan mukavasti. Hyvinvoipia tuntuvat olevan toistaiseksi kaikki ja usea lupaa uutta kasvua ja jopa kukintaakin on joissain niistä odotettavissa. Jokunen kukkiikin ja jokunen jatkaa jo pitkään jatkunutta kukintaansakin yhä edelleen...

Tässä muutama niistä kuvina...

Phalaenopsis Mini Mark
Huhtikuusta 2015 tullut kukkivana Saksasta (Currlin) ja kukinta sen kun jatkuu ja jatkuu...
kasvupaikka tuvan pohjoisikkunalla, keinovaloa lisänä

Phalaenopsis equestris
kukinta alkoi 2.6.2015 - siitä asti kukkinut samaan kukkavanaan
Kasvupaikka salin itäikkunalla
 
Lepanthes teligoponiflora 
Kuvattu ensi kerran kukassa 17.9.2015
Kukkii nyt kahteen kukkavanaan ja pari muuta kukkavanaa kehitteillä
Tämä kuva otettu 1.1.2016 
Kasvupaikka lasikko
 
 Tämä kuva otettu 17.9.2015 (kukan väri oikeampi tässä)


Coelogyne ovalis (syn fuliginosa)
7/2015 Saksasta (Currlin) tullut minulle, vietti kesän parvekkeella muovisessa kasvikaapissa.
Kukki ensimmäisen kerran heti sisähoitoon tultutaan, 10 pv lokakuuta, ja kukkii taas...
Kasvupaikka yläkerran olohuone jossa kukka saa vain keinovaloa.

Vanda Red Temptation
4/2015 Saksa (Currlin
Kasvupaikka tuvan pohjoisikkuna, keinovaloa lisänä.

Tässä kukitaan kilpaa Amarylliksen kanssa joulunpunaisin kukin :)


 

keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Oncidium

Tämä pienikokoinen ja -kukkainen oncidium-risteymä kukkii vihdoin. Sain sen noin vuosi sitten eräältä orkideaharrastajalta kukkimattomana ja se kukkii minulla nyt ensikertaa. Oikein jännäsin minkälaisin kukin tämä kukkisi ja kauniit kukat tekikin, vaikkakin tosi pienet.


Orkideassa on kaksi kukkavanaa ja niihin kehittyy näköjään sivuhaaroja koko ajan lisää. Tämä orkidea kasvaa tämän pimeän pitkän vuodenajan kasvivalon varassa, salin pohjoisikkunalla.

 

Dendrobium phalaenopsis, suuri ja pieni

Nämä kaksi todella kaunista dendrobiumia ovat kukkineet joka vuosi näin syksytalvella. Talvella kastelen näitä 'kun muistan' eli en kovin säännöllisesti. Kesällä nämä voivat olla ulkona, itselläni olivat kesän pavekkeella muovikasvikaapissa.


Toinen on todella korkeakasvuinen ja toinen erittäin pienikokoinen :)
Molemmat yhtä hienoja minusta :)



Gomesa recurva

Gomesa recurva kasvaa palikalla, salin itä-ikkunalla. Sumuttelen orkidean juuria silloin tällöin ja upotuskastelen juuret ainakin kerran viikossa. Joillakin upotuskerroilla se saa mietoa lannotettta, mutta ei mitenkään säännöllisesti. Orkidea on viihtynyt hoidossani ihmeen hyvin, eli ei sitten ole vailla ihmeitä.

Orkidean kukat ovat tosi pienikokoiset, mutta minusta tämäkin orkidea on kaikkiaan kaunis :)

sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Phalaenopsis Mini Mark

Huhtikuussa Currlinilta Saksasta ostamani Phalaenopsis 'Mini Mark' on kukkinut  yhtenään ostohetkestä aina näihin päiviin. Kasvattaa kukkavanaansa koko ajan vaan pidemmäksi ja kukkii. Tosi kaunis kukka ja terveet lehdet tässä orkideassa. Hyvin voi siis kaikkiaan ja jaksaa kukkia aina vaan tuvan pohjoisikkunalla.


  Tällainen kukka siis, samasta orkideasta aiemmin kuvattu rypäs :)

Barkeria scandens

Aivan ihanan herkät ja kauniit kukat teki tämä Barkeria scandens. Tämä orkidea elelee salin lasikossa. Orkidea kasvaa suuressa läpinäkyvässä ruukussa ja sen kasvualustassa on hieman suurikokoista kaarnaa ja kookosjouhta. Kasvualusta on erittäin ilmava. Orkidea kehittelee parhaillaan neljää kukkavanaa joista kaksi on tällä hetkellä nupuilla ja kukilla.

Pienikokoisten orkideojen suosijana koen Barkeria scandens:n aika lailla kookkaaksi. Se on reheväkasvuinen ja sen lehdistö on kauniin vaaleanvihreä. Orkidean kukat kasvavat korkean ja hennon kukkavan päähän usean kukan ryppääksi. Kukat ovat läpimitaltaan noin 4 cm kokoiset. Mielestäni Barkeria scandens on kaiken kaikkiaan erittäin kaunis orkidea.





lauantai 10. lokakuuta 2015

Coelogyne ovalis (syn fuliginosa) kolmella kukkavanalla

Coelogyn ovalis (syn fuliginosa) muistuttaa kukaltaan paljon pienikokoisen fimbriatan kukkaa, ilmankos olen tähänkin/molempiin ihastunut :) Tämä suurempikokoinen coelogyne kukkii nyt kolmella kukkavanallaan ja on todella kaunis. Kastelen ruukun pariin kertaan viikossa, ainakin nyt kukan kukkiessa. Se on tosi siisti yksilö kaikin puolin. Olen antanut sen olla alkuperäisessä kasvualustassaan, sillä en ole tavannut siitä mitään ötököitä tms. Currlinilta tuli tämä kukka kesällä.