Koirat
Viimeisimmät koiramme olivat monirotuiset 'pojat' Simo ja Veikka! Jo pitkään ikään ehtineet koiraystävämme nukkuivat pois lyhyellä aikavälillä, Simo kesällä 2012 ja Veikka maaliskuussa 2013. Ne olivat iältään jo 11 ja 12 vuotiaat, ja olivat saaneet elää keskenään pitkän, sopuisan ja vaiherikkaan elämän! Molemmat koiramme olivat viisaita ja 'oppineita', ja Simo kävi jopa tottelevaisuuskilpailuissakin suoriutuen niissä usein yksintein ykköseksi. Nämä koirat olivat pojaltamme 'perittyjä', ja hänen alusta asti kouluttamiaan.
Tässä muotokuvat jo harmaantuneista 'pojistamme'...
kuvat: muotoilija Riikka Heiskanen
VEIKKA 3/2001 - 3/2013 SIMO 10/2001- kesä/2012
lisää kuvia 'pojista'...
'Poikia' edeltänyt koiramme oli kääpiöpinseri, nimeltänsä Leo.
Leo oli Kennel Of Leijliden, Doris Leijonqvistin kasvatteja.
Se oli pienikokoinen ja ärhäkkä koira, varustettuna isolla egolla!
Se oli myös erittäin älykäs ja osasi monenlaisia temppuja.
Leo: Of Leijliden Keikari, kääpiöpinseri
Tämä kuva on otettu koiranäyttelyssä, Kuopiossa. 
Leo osallistui siellä pentuluokan kilpailuun ja pärjäsi siinä hienosti. Näyttelyt eivät kuitenkaan olleet perheemme juttu kilpailumielessä, vaan jatkoimme niissä käyntejä pelkästä mielenkiinnosta erilaisia koiria kohtaan! Kuvassa oleva toinen koira (oikealla) oli jo kilpailuja kiertänyt 'konkari'...
Perheemme ihan ensimmäinen koira oli tiikerijuovainen tanskandoggi, nimeltänsä Netta. Netta oli Maria Åkerblomin kasvatteja. Sain Netan mukaani lapsuudenkodistani, ja vanhemmilleni jäi sen pentu, kullankeltainen uros nimeltänsä Tinto.
Netta: Anette Cracia, tiikerijuovainen tanskandoggi
Netta oli hyväluontoinen koira, ja se tuli lastenkin kanssa mainiosti toimeen. Se oli myös vahvasti suojelutahtoinen 'laumaansa' nähden, vaikka olikin helläluontoinen koira.
Akvaariot ja niiden asukit
Kodissamme on ollut vuosien saatossa useita erikokoisia akvaarioita kaloille ja suurin niistä on ollut 200 litrainen. Suuressa akvaariossa oli myös suurikokoisia kaloja kuten esim. pleco (= imumonni) ja muutama hopeahai. Akvaariot olen aina sisustanut niin käytännöllisyyttä silmällä pitäen, kuin myös kauniiksi ja vielä vähän huumorilla höystäen. Viimeisin viritys on kuvan reilu 100 litrainen akvaario. Sen asukkeja ovat akvaariokalat, tuliliskot ja kravut. Tämän akvaarion sisustusvirityksessä mummo polskuttaa pintaa kohden ja ukki tutkii järvenpohjaa sukellusvarusteissa. Lastenlapsista kaksi polskahtivat juuri veteen (klikkaa kuvaa, niin näet sen suurempana).
Tauteja kaloissamme ei ole liiemmin esiintynyt ja niiltä on ainakin vältytty, jos olen ostanut aikomani kalat kerralla ja malttanut olla jatkossa ostamatta uusia kaloja. Uusien kalojen tulo akvaarioon muuttaa vääjäämättä akvaarion bakteerikantaa tms., ja aiheuttaa useimmiten harmia akvaarion olosuhteisiin jo tottuneille kaloille. Mielestäni iso akvaario on ollut kaikkein helppohoitoisin kokemus. Vettä en ottanut siitä missään vaiheessa kokonaan pois, vaan vaihdoin muutaman viikon välein noin 1/3 vedestä. Yleisesti akvaarioissamme on ollut pohjakaloja ja levännuolijoita siinä määrin, että akvaarion kasvit ja lasiseinämät pysyvät puhtaina! Suodattimen pyrin puhdistamaan myös säännöllisin välein.
Tuliliskot (cynops orientalis)
Ostin vuonna 2000 kaikkiaan kolme tuliliskoa. Yhytin tuliliskot paikallisesta akvaarioliikkeestä, ja ihastuin niihin heti siinä määrin, että kolme niistä pakattiin oitis mukaani. Tuliliskot ovat pitkäikäisiä ja voivat elää reippaasti yli 10 vuotta. Yksi liskoistamme kuitenkin kuoli parin vuoden kuluttua ja tilalle ostin kaksi lisää. Jonkin ajan kuluttua liskoaltaasta alkoi löytyä pieniä, noin sinapinsiemenen kokoisia pallukoita. Arvelin ensi alkuun niiden olevan altaassa olevan vesikukan siemeniä, mutta tarkempi tutkiskeluni osoitti niiden olevan tuliliskojemme munia. Muita munia ne ei voineet olla, sillä liskot olivat ihan omassa altaassaan. Otin heti yhteyttä paikalliseen akvaariokauppaan ja aloin kysellä munille hoito-ohjeita. Kauppias ei osannut antaa neuvoja alkuunkaan, eikä oikein uskonut edes kertomaani, eikä varsinkaan kun kerroin pelastaneeni jo 80 munaa ja hoitelen niitä nyt lastemme vanhassa kylpyammeessa. Kauppias ei ollut myöskään kuullut aiemmin tuliliskojen 'täällä päin munineen' ja pyysikin minua ottamaan yhteyttä mahd. neuvonnan tarpeessa suoraan Herpetologiseen yhdistykseen www.www.herpetomania.fiherpetomania.fi
Yhdistyksestä sainkin neuvoja, mutta sanottiin myös ettei kovin montaa munaa varmaankaan elolle selviäisi. Parinkymmenen poikasen luokkaa on Suomessa kuultu kotioloissa kasvateltavan. Minulla oli 80 tuliliskon munaa, joista kehittyi 67 poikasta ja elolle jäi kaikkiaan 60. Koska oli vaarana, että altaan aikuiset liskot söisivät munat tai ne joutuisivat vesivirtausten mukana vedensuodattimeen, pelastin munat lasten kylpyammeeseen. Hoidin liskonpoikia ammeessa noin neljä kuukautta ja ainakin siihen asti, kunnes pikkuliskojen kidukset alkoivat surkastua ja niille kehittyi keuhkot, jolloin ne hakeutuivat kuivalle maalle. Siinä vaiheessa perustin pikkuliskoille oman akvaterraarion ja sen pinnalle laitoin laakeita korkinpaloja kellumaan. Korkinpaloille pienet tuliliskon poikaset sitten kipusivat elelemään, ja tätä vaihetta kesti noin vuoden ikään saakka. Tämän kuivan vaiheen ajan syötin liskot yksi kerrallaan pinseteillä, pariin kertaan päivässä.
Tuliliskoni ovat jo iäkkäitä. Ostoliskon (= kotoisin Kauko-Idästä) ikää on vaikea sanoa, mutta minulla se on oli reilusti yli 10 vuotta. Keväällä 2013 se oli kiivennyt altaasta ja kulkeutunut yläkamarin sängyn alle. Koska katsastin ne joka päivä ja osasin sitä kaipailla niin löysin sen etsittyäni sieltä. Harmitti moinen sillä se oli ollut edellisenä päivänä vielä tosi hyväkuntoinen mutta päätti sitten jostain syystä katsella vähän ympärilleen, kohtalokkain seurauksin. Oma kasvattamani on jo myös yli 10-vuotias eikä mieluile ulos akvaariosta. Se tulee toimeen eriomaisesti akvaarion muiden asukkien kanssa. Seuranaan sillä on myös sen seuraksi hankittu toinen tuliliskokin :)
Näissä kuvissa on itsekasvattamani tulilisko
Näissä kuvissa on Kauko-idästä tullut tulilisko
Tulilisko: cynops oriental, kuuluu pyrstösammakoiden lahkoon ja salamanterien heimoon. Luonnossa se elää itäisessä Kiinassa, Chang Jiang-joen alajuoksun alueella. Se syö eläviä hyönteisiä, kalanpoikasia, matoja, etanoita. Akvaterraariossa elävät liskot syövät myös pakastettuja tai kuivattuja ravintoeläimiä, joita ovat mm. surviaisen toukat ja artemia eli planktonrapu. Tulilisko kasvaa noin 10 sentin pituiseksi. Sen vatsa on kauniin tulenpunainen, jossa on mustia pilkkuja. Muutama yksilö tarvitsee vähintään noin 50 litran akvaterraarion, jossa veden korkeus on 10-40 senttiä. Laji viihtyy viileässä vedessä, mutta se tarvitsee myös kuivaa maata jonne se voi kiivetä oleskelemaan.
Tuliliskoistani oli Savon Sanomissa juttu, ja sitä kautta ilmaantui liskojen kyselijöitäkin. Enimmäkseen liskoja meni kuitenkin tuttaville tai heidän kauttaan eteenpäin. Aivan tuntemattomien asiakkaiden kohdalla kävi niinkin hauskasti, että kotiini tultiin ensisuunnitelman perusteella vain katsomaan liskoja, mutta muutaman liskon kanssa lähdettiin kotiin. Tapaaminen kesti myös useimmiten useita tunteja, puhuttavaa riitti ja löytyi muustakin kuin liskoista, ja kahvitkin tietysti vielä keiteltiini! Olen myös saanut jälkikäteen kuulla kuulumisia liskoistani, ja tietämäni mukaan poikasiakin on siunaantunut ainakin yhteen perheeseen, ja vieläpä useaan otteeseen!
Savon Sanomat 'Syntyi virkeä liskopesue'!
Teksti Eira Juvonen-Papayiannakis Kuvat: Kati Välimäki
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti