Etusivu

lauantai 30. kesäkuuta 2012

Ludisia discolor Red Velvet, Vanilla planifolia, Phalaenopsis mannii 'black'

Sain muutama viikko sitten Kuopion orkideaharrastajien tapaamisessa Ludisia discolor Red Velvetin pistokkaita. Olimme erään ryhmäämme kuuluvan harrastajaystävän mökillä viettämässä aurinkoista ja tapamme mukaisesti iloista lauantaipäivää, ja siellä eräs harrastajista jakoi kaikille ludisian pistokkaita! Omani ovat jo pikkuriikkisen tehneet vesipurkissa uusia juuria ja pääsevät aivan piakkoin ruukkuun kasvamaan.

Laitan tämän orkidean kasvamaan Ludisia discolor Alban, Macodes Petolan ja Vanilla planifolian kanssa samalle kasvupaikalle, eli yläkerran olohuoneeseen johtavan portaikon kaiteelle. Virittelin siihen valkoisen metalli/muoviritilän ja ripustin ruukut siihen roikkumaan. Uuden Ludisian tulevat kasvikumppanit ovat viihtyneet siinä mainiosti. Valoa ne saavat vähäisessä määrin, yleisesti. Kesällä iltapäivällä hennosti eteläsuunnasta lankeavaa luonnonvaloa, ja talvella vähäisen luonnonvalon lisäksi LED-kasvivaloa! Näissä kasvuoloissa esimerkiksi Vanilla planifolia on kasvanut ihan mukavasti korkeutta sitten viime kesän! Myös muut edellä kerrotut portaikon orkideat voivat ihan mukavasti!
Ludisia discolor Red Velvet
Vanilla planifolia, kesällä 2011 ja 2012





Sain myös muutama viikko sitten toiselta orkideaharrastaja ystävältäni Phalaenopsis manni 'black' orkidean. Hän oli itse sitä mieltä, vuosien kokemuksen tuloksena, ettei hänellä olisi tarjota kukalle sen tahtomaa olotilaa.  Niinpä koetin kokeilla onneani ja otin orkidean huomaani. Orkidea on majaillut nyt muutaman viikon palikalla, lasikossani. Siellä se saa kasvaa sen kasvutavalle sopivalla tavalla lehdet alaspäin roikkuen. Kastelen sen palikoineen kerran viikossa, lannoiteveteen upottamalla. Muutoin se elelee lasikon alaosassa, lasikon noin 80 %:ssa kosteudessa. Orkidea tuntuu viihtyvän paikallaan:) Sen uusi lehtikin on venynyt jo jonkin verran, ja sen juuret voivat hyvin! Hyvältä siis näyttää!
Phalaenopsis mannii 'black'

sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Orkideat ulkosalla

Laitoinpa minäkin muutaman orkidean tuossa jokunen viikko sitten ulos, pavekkeelle ja muovikaappiin! Muovikaappi oli edullinen hankinta ja se sopii tähän tarkoitukseen erinomaisesti. En sijoita sisäkukkia mielellään ihan ulkosalle - kirvojen syötiksi ja lintujen nokittaviksi!

Orkideoistani Cymbidium, Lumikuningatar, Dracula, Stanhopeoita 2 sekä Maxillaria ovat voineet muovikaapissa mukavasti. Ne ovat osoittautuneet siellä (toistaiseksi) myös erityisen helppohoitoisiksi. Yllätyin oikein huomatessani kuinka pienikin tuulenvire kulkeutuu kaapin alareunoista sen sisälle, ja heiluttelee hennosti orkideojen lehtiä! Mitään muuta ilmastointia en ole kaappiin järjestänyt ja hyvin kukat ovat voineet - ainakin tähän asti! En laittanut kaappiin sen mukana tulevia ritilähyllyjä, vaikka niiden lomitse ilma hyvin kulkeekin. Halusin orkideojen roikkuvan kaapissa eri tasoissa!

Kaapissa orkideat pääsevät kokemaan nyt vuorokauden lämpötilavaihtelut sekä luonnonvalon! Kosteuskin pysyy kasvualustassa pitempiä aikoja kuin sisäkasvatuksessa! Ainut kaappiin sijoittamistani orkideoista, jolle tämä paikka ei kelvannut oli Vanda. Se kärähti lehdistään eräänä hellepäivänä ja kiikutinkin sen kiireesti sisälle omalle paikalleen saliin, jossa se selvästi viihtyy :-)

Kaappiin mahtuu vielä jokunen orkidea, tarvittaessa! 





maanantai 11. kesäkuuta 2012

Dendrobiumin pieni keiki kiirehtii kukkimaan

Alkukeväästä laitoin kuvia näille sivuille useista orkideoistani, jotka alkoivat kevään ensimmäisten valonsäteiden myötä työntää juureltaan pikkuriikkisiä keikejä.

Yksi näistä kasvuinnokkaista kukkasista, dendrobium, yltyi jo hyvissä ajoin työntämään pikkuriikkisesta versostaan kukkavanaa ja aukoo nyt jo sen ensimmäisiä suuria kukkasiakin.

Kaunis 'kummajainen' totta tosiaan!



tiistai 22. toukokuuta 2012

Jouluruusun lumoa

Kevennykseksi myös tähän blogini 'puutarhurina' palkin alta löytyvät kuvat Jouluruusuistani, joista valkoinen on lopettelemassa jo useita viikkoja jatkunutta kukintaansa, ja tumma lajitoverinsa suklaa/luumu vasta availee upeita suuria kukkasiaan...

Lisää puutarhauutisia ja kukkakuvia 'puutarhurina' palkin alla!

sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Lasikon kuulumisia

Orkidealasikon olosuhteet ovat olleet todella suotuisat kaikille pienille orkideoille. Kosteus lasikossa on pysytellyt 80 %:n kieppeillä (mittari on kalibroitu ja todella tarkka), ja sen ilma-ala on mukavan lämmin ja hyväntuoksuinen eikä hiukkaakaan tunkkainen. Lasikon sisäseinät ovat myös pysyneet kuivina ja siisteinä, eli kosteus ei näy ollenkaan 'päällepäin'! Lasikkoni on 160 cm korkea, ja sen kukat sijoittuvat moneen kerrokseen! Tällaisen lasikon vaarana on että kasteluvettä valuu alla olevan orkidean lehtihankaan, joka on erittäin tuhoisaa orkideoille! Tätä pulmaa aikani pohdin, ja keksinkin sitten ongelmaan lopulta helposti toteutettavan ratkaisun! Leikkelin isoja muovisia limsapulloja puoliksi pituussuunnassa. Puolikkaat muotoilin siiman avulla pienesti kuperiksi ja jokaisen toiselle sivulle kiinnitin rautalangasta väännetyt (=2 kpl) pienet koukut. 'Kuppeihin' pysähtyy ylhäältä alhaalle joskus kastelun yhteydessä tippuva vesi! Lasikossani tämä ongelma tuli esille ainakin palikalla kasvavien orkideojen kohdalla. Yhden pikkuorkidean jo menetinkin ennen tätä hoksausta, mutta ainahan ne on 'oppirahat maksettava'! 'Kupit' näkyvät hennosti (=läpinäkyviä) oheisessa kuvassa palikalla kasvavien orkideojen alla. Kuva on otettu lasikon yläosasta!


Olen laittanut lasikkoon myös 4 lasipalloa ja niihin miniatyyriorkideoja. Tämän vinkin sain Budapestin kansainvälisestä orkideatapahtumasta. Lasipallot ovat oikeasti kynttilälyhtyjä!

tiistai 15. toukokuuta 2012

Orkideoihin koukussa, ikään katsomatta...

Oheisessa kuvassa pikkuneiti Neeta, ikää reilu 2 vuotta, lukee keskittyneesti orkideakirjallisuutta salin sohvalla.

Usein, mummollassa käydessään, hän pyytää saada lukea orkideakirjoja'. Luvan saatuaan hän hakee kirjan/lehden salin kaapista, kipuaa sohvalle istumaan ja alkaa lukea 'oman tuotannon' tarinoita orkideoista! Monen orkidean nimi tulee tarinoissa esille: dendrobium, vanda, paphinia kristata, perhoskämmekkä, holkoklossum...  Istun ja kuuntelen ihmeissäni ja ihastellen, hänen erityisen kauniilla suomen kielellä kertomiaan värikkäitä ja hauskoja tarinoita orkideoista, jotka kertovat useimmiten 'mummon orkideoista'! Lukuhetken jälkeen hän vie kirjan/lehden arvokkaasti kaappiin omalle paikalleen, ihan pyytämättä  :)

Kuvat: muotoilija Riikka Heiskanen

Orkidea kuulumisia

Budapestin tuliaiset ovat kotiutuneet hyvin uuteen lasikkoon. Kosteus kaapissa on pysytellyt 80 %:n tietämissä. Muutama kukka, Tolumniat ja Aerides (sedirea) Japonica, ovat avanneet jo ostohetkellä olleita nuppujaankin.

torstai 10. toukokuuta 2012

Lahjavinkki

Liitänpä oheen lahjavinkin, kenties orkideoihin 'hurahtaneelle' ystävällesi! Kuvan aivan ihanan ja tyylikkään orkideakuvallisen rasian tekijä on muotoilija Riikka Heiskanen.

Rasian molemmissa osissa voi säilyttää jotain pientä. Kotonani rasia onkin jokapäiväisessä käytössä, sillä pidän siinä aina tarjolla esim. ksylitolipurkkaa. Lahjaksi rasiaa vietäessä, sen alaosan voi täyttää vaikka esim. teellä ja yläosan jollain pienellä makealla :)  Kuvan rasiasta liitän tähän tekijän luvalla!



Muotoilija Riikka Heiskasen monipuolisen tuotevalikoiman upeilla tuotteilla voit ilahduttaa itseäsi, voit muistaa päivänsankaria, onnitella ylioppilasta tai valmistuvaa sekä hääparia!