Etusivu

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Orkidea pienokaisia ja vähän suurempiakin

Lisää kuvia parhaillaan kukkivista orkideoistani!
 
Miniatyyriorkidea Chiloshista usneoides viimein kukassaan, kukka kooltaan 1,5 cm :)

Toinen keltakukkainen kaunokainen, Oncidium, kukka kooltaan 4,5 cm!
Tämä kukka kasvaa salissa ikkunalaudalla, saaden pohjois-itäsuuntien luonnonvaloa!
Sen yhdessä kukkavanassa on yhteensä 26 kaunista kukkaa!






sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Ihanat lasikon kukkijat, ja lannoitevinkki orkideoille

Jippii, aamulla lasikon luokse mentyäni sain tavata siellä upean näkymän. Lasikon nyt nupulla olevista kukista kaksi oli aukaissut kukkansa!

Dendrobium Magaritaceumin kukat ovat tosi upeat ja suurikokoiset kasviin itseensä nähden (läpimitaltaan reilun 4 cm)! Onneksi sain ammattilaisen kuvaamaan kukkani ennen niiden lakastumista. En tiedä kuinka monta päivää kukka jaksaa kukkia kahta upeaa kukkaansa,  ja niinpä näistä pitää  nyt oikein todella nauttia:)

Todella ilonen yllätys oli myös tämä aiemmin 'väheksymäni' pikkuorkidean Thrixpernum Aureum :)
Tämä kukka työntää jatkuvasti uusia kukkavanoja, ja ensialkuun kukat olivat tosi pieniä, vaan ei enää. Oikein todella hämmästyin kun sain nähdä mihin kukka lopulta pystyykään :) Heti aamusta siinä oli auki 3 (läpimitta reilu 2 cm) tosi kaunista ja erikoista kukkaa, joiden tuoksu on voimakas! En ole keksinyt mitä kukan tuoksu muistuttaa, mutta jotain tuttua siinä kuitenkin on! Kukinta taitaa olla tosi lyhytikäinen, mutta uusia kukkavanoja tulee esiin jatkuvasti! Ihana pikkuorkidea!

Orkidean lannoitteeksi olen päättänut käyttää kokeeksi pitkäjaksoisesti vain GrowHow:n puutarha kesäkukkalannoitetta, jonka käytön aloitin jo viime kesänä. Se on vaaleanpunainen kesäkukkalannote ja sen NPK on 13-7-20!
Olen harrastanut orkideoja jo yli 10 vuotta, ja aloitin alkuun perhosorkidealla.
Ensimmäinen perhosorkideani eli 7 vuotta, ja se kukki jatkuvasti ja vain pienin lepotauoin! Viimeisellä kukintakerrallaan se kukki 36 suurta kukkaa ja kuihtui sitten pikku hiljaa pois. 
Siihen aikaan käytin myös tällaisia vaaleanpunaisia kesäkukkalannoitteita, mietona seoksena (1/2 tl lannoitetta 2 litraan vettä).  Parin vuoden ajan olen käyttänyt esim. Akernen Rain Mixiä mutta se ei ole 'minun juttuni'. Viime kesänä vaihdoin tähän GrowHow:iin ja olen siihen tyytyväinen! Joka viikkoisen lannoittamisen olen aloittamassa tältä keväältä nyt, ja kukkien kasteluvesi tulee olemaan todella miedosti lannoitettua eli kuten edellä kerroin - 1/2 tl lannoitetta 2 litraan vettä!


sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Lasikon ja epiwebin kuulumisia, pitkästä aikaa

Jo vain meni pitkä tovi päästä kirjottamaan taas blogiini. On ollut niin paljon muuta tekemistä että meinasi jo orkideatkin jäädä hoitamatta. Onneksi ainakin lasikon jo yli 50 orkideaa pärjäävät jonkin päivän ihan omin päin, sillä lasikossa on kaikki toiminnat ajastettuna (=valot, lämpömatto ja ilmankosteutus) joten kukilta on puuttunut vain 'huolehtiva seurani'.

Yleisesti ottaen lasikkoni orkideat ovat pysyneet onneksi siisteinä ja terveinä, tämän aina niin arveluttavan, pimeän ja pitkän talvisen ajanjakson. Lasikon orkideoista kuitenkin yksi pikkuruinen, uusimpien hankintojeni dendrobium, ei sinne lopultakaan kotiutunut. Sen kasvualusta oli ostettaessa kokonaan sammalta, enkä raaskinut kukkaa kasvualustastaan irti repiä ja alustaa vaihtaa. Kukka oli kaiken aikaa ihan hyvän oloinen lehdiltään, mutta juuret märkänivät sammalessa ja loppu tuli joutuisasti.

Normaali huonetiloissa toista talveaan jo minulla ollut Cymbidium meni myös menojaan. Ihan ilman näkyvää syytä sen vihreät lehdet tippuivat salin lattialle, yksi toisensa jälkeen ja vieläpä aika nopsaan tahtiin. Todella erikoinen tapaus! Lähemmin kukkaa tarkastellessani sain huomata että juuret olivat tosi huonot. Olin jostain lukenut ettei cymbin kasvualustaa hyvin usein muutella! Yksi menetyksekäs talvi tällä cymbillä oli jo takana hoivissani ja hyvin oli pärjätty! Enpä tiedä mikä kävi!

VandaBlue magicista luovuin juuri tänään. Se paloi pahasti parvekkeella viime kesänä, ja olen sitä yrittänyt elvytellä aina näihin päiviin, vaan nyt riitti. 'Kaupasta saa uusia' on joskus vaan pakko todeta, kuin myös 'rajansa kaikella'.

Vaan ei asiat aivan huonosti ole, ei ollenkaan. Moni lasikon kukista on nupulla ja ainakin uusia lehtiä on tulossa, niin myös uusia versojakin. En ole kovin hyvä kuvien ottaja, mutta nyt arvelin kumminkin laittaa osasta kukista kuvan tähän piristykseksi. Kunnon valokuvaaja ottaa taas sitten kuvat kunhan nuput ovat auenneet jne. 

Tämä Dendrobium Magaritaceum on upea yllätyskukkija lasikossani.
Kooltaan pieni orkidea, kahdella isolla nupulla ja uusi verso myös puhkeamassa.
Tämä tuli minulle Popowilta viime joulukuussa. Kukka kesti hyvin talvipakkasessa matkaamisen
ja on viihtynyt näin hyvin seurauksin lasikkoni kosteudessa, jippii.......

Viime kesän hankinta Chiloschista usneoides on myös nupulla :)
Aerides (sedirea) Japonica, nupulla, lasikossa :)
Coelogyne fimbriata, viime kesän hankinta, kasvattaa lasikon kosteudessa useita uusia versoja  :)
Tässä, toinen yritys minulla tätä pikkuriikkistä lajia, Schoenorchis Fragrans, uusi lehti tulossa, siis pärjää!
Tämä kukka on myös yksi salin lasikon kosteudessa olevista kukkasista:)
Tämä Thrixpernum Aureum on tosi sinnikäs ja työntää koko ajan näitä kukkavanoja,
tosi pieniä ja vaaleita kukkia tiedossa tähän vanaan :)
Tässä näkymä itse lasikosta. Epiweb alusta toimii vaikka siinä ei virtaakaan vesi yhtään missään.
Lasikon ilmankosteus pysyttelee 90 %:n tietämillä ja lisäksi kukat saavat silloin tällöin sumutusta pullosta! Sumutusvesi on parin viikon välein miedosti lannoitettua ja enää harvoin teen palikallakaan kasvaville kukille enää upotuskastelua.  Kukat viihtyvät hyvin, kukkivat ja kasvattavat uusia juuria, lehtiä sekä versoja.

Suomen orkideayhdistyksen kevään yhteistilauksessa minulle on tulossa taas uusia orkideoja. Pikkuisia ja palikalla kasvavia, lasikkooni. Dendrobium Nikkou on tulossa myös, se on suurikokoinen mutta sitä olen jo pitkään havitellut, joten tilasinpa sitten senkin. Tässä välillä kerkiää kyllä tilailemaan jotain jos oikein kovasti mieli tekee, kohtahan nuo ilmatkin lämpiävät ja kukat kestävät sitten varmemmin kuljetuksen :)

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Lasikon miniatyyriorkideat kukassaan

Tässä kuvat aivan äskettäin lasikon kosteudessa kukkineista miniatyyriorkideoista, Aerangis bilobasta ja Dreslerella pilosissimasta. Kuva myös lasikossa vielä parhaillaankin kukkivasta Gastrochilus calceolarisksesta, joka on myös miniatyyriorkidea.

Kuvat: muotoilija Riikka Heiskanen
 
Aerangis biloba, joka teki kaikkiaan 9 valkeaa, kooltaan noin 3 cm kokoista kukkaa.
Kukat kestivät 4 viikkoa!

Dreslerella pilosissima ja sen suloinen pieni (n. 1 cm) kukka.
Nuppu kehittyy lehden pintaan, pitkin pituuttaan. Kun kukka on valmis, se nousee ylväästi kukkiakseen vähän lehden yläpuolella. Tämän pienen kukan kukinta kesti reilut 3 viikkoa.

Gastrochilus calceolaris, joka on kukkinut jo viimeiset 6 viikkoa. Se teki kaikkiaan 7 kukkaa, jotka olivat kooltaan noin 1.5 cm. Sen kukista 6 kukkii kohtuullisen voimissaan vielä tälläkin hetkellä :)
Todella kauniskukkainen ja pitkään kukkiva, pienikokoinen orkidea!

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Epiweb-alustaa lasikossa


Laitoin lasikkoni pienille orkideoille epiweb-kasvualustaa. Äskettäin Röllkeltä tilaamani epiweb-oksanpätkät liitin toisiinsa puutikuilla ja siimalla. Istutin puunoksille viiltämiini kolohin ihan ensialkuun orkideat, ja vasta myöhemmin kokeilen kasvattaa sen pintaan sammalta.

Tämän pienen uudistuksen myötä vaihdoin myös lasikon kosteuttamistapaa, joka oli aiemmin sen pohjalle sijoitettu akvaario. Arvelen sammalen vaativan kuitenkin toisenlaista kosteusjärjestelmää, ja niinpä hankin sinne pienikokoisen ja edullisen ultaääni-ilmankostuttimen. Maisemoin/piilotin ilmankostuttimen lasikkoon laminoiduilla salin tapettipaloilla. Samaan laminoituun 'koteloon' sijoitin myös lasikon pienen tuulettimen. Tuuletin on ihan ilmankostuttimen vieressä, ja sen tuuletussuunta on ylöspäin!

Kuvassa lasikon vasemman puolen maisemoidussa kotelossa on ilmankosteutus juuri toiminnasssa. Ilmankostutin ja tuuletin toimivat ajastetusti aina yhtä aikaa, useaan kertaan vuorokaudessa ja noin viisi minuuttia kerrallaan. Näin kosteutus- ja tuuletustoimintoa rytmittäen, estän valuvan veden muodostumisen sen sisäpintaan. Lasikon kosteuden pyrin pitämään 70 - 90%:n välillä!
 

Videopätkä lasikkoni ilmankosteutuksesta :)

Tässä kuva lasikon epiweb-puunrungosta ja sille istutetuista pienistä orkideoista.

Kuva myös lasikon uudistuneesta 'satumaasta', joka sai uudistuksessa nurmialustan.
Lasikon satumaan alla on lämpömatto, ja se on toiminnassa päivittäin klo 7.30 - 19. välillä.

Lisäksi kuva vielä raitalehtisestä vaniljasta, se on menneen kesän hankintani Currlinilta.
Vanilja on suorastaan riehaantunut kasvamaan amppelissa, salin pohjoisikkunalla. Käytän sen suihkussa parin viikon välein ja muutoin kastelen miedolla lannoitevedellä, noin kerran viikossa.

perjantai 26. lokakuuta 2012

Orkideat kukalla ja nupulla

Tällä hetkellä orkideoistani kukalla ovat suurikukkainen Miltassia, keskikokoiset punainen ja valkoinen Phalaenopsis, pienikokoiset Comparettia falcata ja Dendrobium. Dendrobium on todella matalaan ja pieneen varteen jo kiireesti kukkia pukkaava yksilö. Samoin se kukkii myös jo ennen kukkineeseen vanhaan varteen, johon kasvaa parhaillaan jo hyvän matkaa nupulla oleva kukkavarsi. Pienillä nupuilla ovat myös Deslerella pilosissima ja Lepanthes meniscophora.

Tässä kuvia nyt niin kukkivista kuin myös nuppuvaiheessa olevista orkideoistani.

Kuvat: muotoilija Riikka Heiskanen

Ilmeisesti vuoden välein kukkiva Miltassia, näin ainakin minulla.

 Keskikokoinen phalaenopsis
Keskikokoinen phalaenopsis jonka juurella kasvaa joku kaunislehtinen 'rikkaruoho'
Dendrobium pienokainen
Kerran jo kukkineeseen varteen kohta kukkiva sama dendrobium
Miniatyyriorkidea Comparettia falcata
Miniatyyriorkidea Aerangis biloba, nupulla
Karvalehtinen, söpö pikkuorkidea Dreslerella pilosissima, nupulla
Ihana, pieni ja tummalehtinen Lepanthes meniscophora, nupulla

Lisäksi omat kuvani upeasta suurikukkaisesta ja korkeavartisesta Amazonin liljastani. Se ei ole kukkinut pariin vuoteen ollenkaan mutta nyt kukkii oikein ennätyskookkain ja korkealle kurkottavin kukin!





perjantai 19. lokakuuta 2012

Uusia orkideoja Popowilta

Tänään tulivat tilaamani miniatyyriorkideat Popowilta ja olin todella iloisesti yllättynyt paketin sisällöstä. Orkideat  ovat kaikki hyväkuntoisia ja hyvin pakatut. Orkideojeni postimatka kesti vain kolme päivää:)
Tänään tulleet pienet orkideani ovat: Dendrobium Cuthbertsonii Robin Red X Sib, Bulbophyllum Tingabarinum, Thrixpernum Aureum sekä Gastrochilus Calceolaris

Näin siististi Popowilla pakataan orkideat
Tässä juuri avaamani paketin sisältö :)
Tässä pikkuruinen 'Dendrobium Cuthbertsonii Robin Red X Sib'
Hivenen isompi 'Bulbophyllum Tingabarinum'
Myös pieni 'Thrixpernum Aureum'
Viimeisenä aivan ihana nupulla oleva, pieni orkidea, 'Gastrochilus Calceolaris'